Hirvenmetsästys
Seuran perustamisesta lähtien hirvenmetsästys on ollut oleellinen osa seuran toiminnassa. Niinpä ensimmäinen oma rakennushanke oli lahtivaja.
Hirvikanta on vaihdellut eri syistä johtuen todella heikosta erittäin runsaaseen ja luvat sen myötä yhdestä yhteentoista. Parhaina vuosina jahtiin on osallistunut nelisenkymmentä metsästäjää. Keskimäärin vuosittain osallistujia on n.25. Alkuvuosina jahti toteutettiin ajometsästyksellä, jolloin noin puolet oli koirina ja puolet ampujina. Nykyään kaikki kaadot tapahtuvat koiran haukusta. Koiria on jäsenillä puolenkymmentä ja pari kolme pentua kasvamassa.
Tällä hetkellä alueemme hirvikanta on erittäin runsas. Viitostie kulkee noin kahden kilometrin matkalla seuran alueella. Runsas hirvikanta aiheuttaa varoitusmerkeistä huolimatta tällä tienpätkällä useita vaaratilanteita ja muutamia hirvikolareita vuosittain. Niinpä hirviseurue on yrittänyt nuolukivillä ja riistapelloilla pitää hirvet pois tieltä. Myös metsästystä on kohdennettu tienympäristön hirvikantaan.
Hirviseurue järjestää joka kesä 2-3 ampumaharjoitusta, joihin osallistuvat likimain kaikki ampujat. Tulostaso on kohonnut koko ajan eli seuralla on todella tarkkoja ampujia. Hirviseurue on tehnyt jo vuosia sitten päätöksen, jonka mukaan jokaisen ampujan on joko käytävä harjoituksissa tai uusittava ampumalupa mikäli aikoo olla syksyn jahdissa ampujana.
Hirviseurueeseemme kuuluu kaksi ammattitaitoista lihanleikkaajaa, jotka huolehtivat lihojen jatkokäsittelystä. Jaettavat lihat ovat todella hyviä ja tasapuolisesti jaettuja.
Jahtikauden kruunaa jokasyksyinen hirvikeitto, jonne seura kutsuu kyläläiset, maanomistajat ja jäsenet perheineen nauttimaan seutukunnan parasta keittoa ja viihtymään koko päiväksi seuran kämpälle.
Pohjajoen metsästysseura ry